Oikeilla välineillä työ sujuu kuin tanssi
Puutarhanhoito on elämäntapa, joka vaatii väliin myös raakaa työtä. oikeilla välineillä se sujuu miellyttävämmin. Aloittelijan pakkiin riittää perussetti.

K-raudan puutarhaväline- ja koneosastot tuntuvat laajenevan vuosi vuodelta. Lapioiden, haravoiden ja puutarhakärryjen lisäksi sieltä löytyy monenmoisia erikoisvälineitä, joita ei vielä muutamia vuosia sitten osannut edes kuvitella. Sellainen on vaikka häiritsevät voikukat juurineen nyhtävä rikkaruohon poistaja tai voikukkarauta, kuten sitä ystävien kesken kutsutaan. – Sen käyttämiseen tulee suorastaan himo. Ennen kuin huomaakaan, on useampi tunti päässyt vierähtämään, K-rauta Lanternan myymäläpäällikkö Johanna Suomela kertoo huvittuneena.
Johanna painottaa, että aloitteleva viherpeukalo selviää aika pienellä investoinnilla. Yksi tärkeimmistä hankinnoista on istutuslapio. Kallein lapio ei välttämättä ole paras. Erimerkkisiä lapioita kannattaa kokeilla ja ostaa se, joka kädessä tuntuu parhaalta. Joku pitää kevyestä ja toinen taas raskaasta mallista.

Vähänkin suuremmalla pihalla tarvitaan myös pistolapiota. Sen varren pituuden pitäisi olla käyttäjälle sopiva, jotta työ ei kävisi raskaaksi.
– Fiskarsin Garden Light -sarjan työkalut on suunniteltu mahdollisimman kevyiksi käyttää, Johanna kertoo.
Pienet oksasakset tarvitaan, jos puutarhassa kasvaa pensaita tai puita. Ne riittävät pitkään uudella pihalla, mutta kun puut kasvavat, tarvitaan jo pitkävartisempia raivaussaksia.

Harava tai kaksi, kastelukannu ja kottikärryt ovat myös perushankintoja.
Erikoisvälineet puolustavat paikkaansa varsinkin suurella pihalla. Pensasaitaan tarvitaan ehkä erikoissaksia, metsäisellä tontilla raivaussahaa.




