Pihan kauniit puurakenteet

K-rauta palvelee myös piharakentajia. Liikkeissä on hyvä valikoima piharakentamiseen sopivaa kestopuuta ja lämpökäsiteltyä puuta. Myös puisia pihalaattoja, köynnöstukia, valmiita aitaelementtejä, sekä vajoja ja pieniä vierasmajoja on saatavissa mallista riippuen joko heti mukaan tai lyhyellä toimitusajalla.

Pihoihin, Puutarhoihin sekä kotona että vapaa-ajan asunnoilla suunnitellaan entistä varustellumpia ja ulkonäöllisesti kauniita ja näyttäviä oleskelualueita, terasseja, grillauspaikkoja sekä varastotilaa.

Varmista ensin lupa-asiat

Ennen aidan tai pihavajan hankintaa kannattaa ottaa yhteys kunnan rakennusvalvontaan. Rakentamista valvovat viranomaiset osaavat kertoa, tarvitaanko rakennelmalle rakennuslupa vai riittääkö toimenpideilmoitus. Käytäntö ja luvan tarve vaihtelevat suuresti ei paikkakunnilla. Suurissa kaupungeissa ja kaava-alueilla rakentamista valvontaan tiukemmin.

Osa kunnista ja kaupungeista on määritellyt selkeästi jo ennakkoon neliömäärän, jota pienemmille rakennuksille riittää toimenpideilmoitus. Neliömäärän
ylittävä rakennus taas vaatii rakennusluvan. Jopa aidan tai leikkimökin rakentamiseen vaaditaan pystytykseen joillakin paikkakunnilla toimenpideilmoitus.

Terassilautaa kilometreittäin

Myymäläpäällikkö Jari Niskanen Espoon Keskuksen K-raudasta kertoo, että eniten kesällä ostetaan terassilautaa. Terassirakentaminen elää kovaa nousukautta ja terassien koko suurenee vuosi vuodelta. Keskimääräinen terassi, jolle rakennustarvikkeet hankitaan, on kooltaan noin 15-20 neliömetrin suuruinen.

Suosituinta nyt on ruskeaksi käsitelty ja uritettu kestopuu. Ruskea väri mielletään kauniiksi ja uritus lisää turvallisuutta terassilla etenkin syksyn sateilla. Vihreä kestopuu on taas edullisin valinta. Ruskea kestopuulauta on noin 15 prosenttia kalliimpaa, kuin vastaavan levyinen vihreäksi kyllästetty kestopuu.

”Vaikka usein toisin luullaankin, myös kestopuu tarvitsee huoltoa. Terassin puupinnat kannattaa käsitellä kerran vuodessa väripigmenttiä sisältävällä puunsuoja-aineella. Näin puun, etenkin ruskean kestopuun väri säilyy kauniina, eikä pinta harmaannu”, huomauttaa Jari Niskanen.

Lämpökäsitelty terassilauta on kestopuuta huomattavasti kalliimpaa, mutta se koetaan luonnonmukaiseksi tuotteeksi ja yleensä myös laadultaan paremmaksi kuin kestopuu.

Komposiittilankut tuotiin markkinoille muutama vuosi sitten. Tämän alkukesän hittituotteeksi on noussut yönmusta ProFi Deck -komposiittilankku. Materiaalin etuna on helppohoitoisuus. Siitä rakennettua terassia ei tarvitse huoltaa, eikä öljytä. Pelkkä pesu riittää. Lisäksi komposiittilakku sopii erinomaisesti kuvioidun terassipinnan rakentamiseen.

Monikäyttöistä ja edullista

Myymäläpäällikkö Jari Niskanen Espoon Keskuksen K-raudasta kertoo, että nykyajan kuluttajat haluavat mahdollisimman valmiita tuotteita ja nopealla toimitusajalla. Toinen tärkeä valintaperuste ostohetkellä on monikäyttöisyys. Pieni vaja hankintaa ensin leikkimökiksi. Kun lapset kasvavat mökki muuntuu vierasmajaksi tai varastotilaksi. Joku rakentaa siitä kokonaisen aidan tontin ympärille, toinen taas haluaa pientä näkösuojaa rajaamalla kauniilla aidalla terassin sivuja.

”Varastoja myydään pienistä puurakennuksista selkeästi eniten täällä Espoossa. Syynä siihen ovat kalliit asuntojen neliöhinnat ja vähäiset säilytystilat. Kun sisällä ei ole säilytystilaa tarpeeksi, pihaan halutaan rakentaa varasto puutarhatyökalujen, ruohonleikkurin sekä polttopuiden säilytykseen. Talviaikana sinne pitäisi vielä mahtua pihakalusteet ja grilli. Pienimmät K-raudassa myytävät varastot ovat kooltaan 3,9 neliömetriä. Sellainen maksaa alle 600 euroa. Kevythirrestä koottavat 10,5 neliömetrin vajan hinta on taas 1290 euroa”, kertoo Niskanen.

Valmista itse tekemällä, mutta nopeasti

Koska puurakentamisen kädentaidot ovat katoavaa kansanperinnettä, kuluttajat haluavat ostaa pihatuotteet mahdollisimman valmiina. Osa K-raudan myymistä pihavajoista on valmiina elementteinä, osa taas koostuu erillisistä kevythirsistä, joista rakennus on koottava varvi kerrallaan.

”Valmiissa lautatai kevythirsirakennuksissa on mukana kaikki tarpeellinen. Puuosien lisäksi pakettiin kuuluvat kaikki naulat ja kiinnikkeet, ikkunat, ovet ja helat. Katemateriaalia sen sijaan pakettiin ei yleensä kuulu, koska moni haluaa valita itse mieluisimman katevaihtoehdot ja muuhun ympäristöön sopivankate materiaalin värin.

Vajojen puumateriaali on koneellisesti kuivattua puutavaraa, eikä siinä ole pinnassa mitään suojakäsittelyä. Siksi rakennus kannattaa käsitellä puunsuojaaineella tai maalata heti pystytyksen jälkeen”, kertoo Jari Niskanen.

Kun pihapiiriin rakennetaan pienikin rakennus, ei sen perustuksista kannata tinkiä. Pelkän nurmikon päälle ei kevythirsirakennusta kannata koota. Lattian alle on jätettävä riittävästi ilmatilaa tuuletuksen varmistamiseksi. Jos puuvajassa on maalattia, kannattaa rakennuksen reunat nostaa maasta irti vaikka harkon verran, näin kosteus ei pääse lahottamaan alinta lautatai hirsivarvia.

Puuaitaa valmiista elementeistä

Aitamalleja on useita. Jos hankintakustannukset eivät rajoita ostopäätöstä, moni päätyy puuaitaan. Perusaita on korkeudeltaan 85 senttimetriä ja edullisimmillaan vihreä kestopuu -aitamoduuli maksaa alle 20 euroa. Kahden metrin korkuiset ja levyiset valmisaidan palat maksavat 70-100 euroa.

Jos aitamoduuli on toteutukseltaan monimutkaisempi ja jos aita on vielä pohjamaalattu maksaa parin metrin pala aitaa jopa 200 euroa. Edullisimmillaan aita, tolpat ja kiinnikkeet maksavat kymmenen metrin matkalle muutaman satasen ja kalleimmillaan jopa 2500 euroa.

”Kalleimpia aitamoduuleita ei yleensä osteta koko tontin aitaamiseen, vaan niitä käytetään harkiten tehosteena tavanomaisen lauta-aidan joukossa. Lisäksi kalliita aitapaloja ostetaan muutamia terassin näkösuojiksi tai köynnöstävien kasvien tueksi”, kertoo Jari Niskanen.

Puuaidan rakentaminen valmiista moduuleista on suhteellisen yksinkertaista ja nopeaa. Routimattomaan maahan aidan pystytys voidaan tehdä mahan lyötävillä aitatolpilla. Jos aidalle halutaan kestävyyttä kosteutta vastaan, niin silloin maahan asennetaan metalliset aitatolpan jalustat ja kestopuutolppa asennetaan jalustan päähän maanpinnan yläpuolelle.

Kiviseen maastoon lyötävien aitatolppien pystytys ei onnistu. Silloin kannattaa kaivaa kuopat tolpille ja valaa kuoppiin kunnolliset perustukset. Kun aitatolpat ovat paikoillaan, aidan asennus on nopeaa. Aidan moduulit kiinnitetään tolppiin reikälevyllä tai kulmaraudalla sekä ruuveilla.

Takaisin ylös