Vettä mökille

Juokseva vesi lisää asumismukavuutta kesämökillä. Kantovedellä pärjää pitkään, mutta yllättävän moni asia muuttuu, kun vesi tulee rakennukseen pumpusta. Eniten muuttuu jäteveden käsittely.

Suomessa on vajaat puoli miljoonaa kesämökkiä. Suurimmassa osassa näistä ei ole kummoisempia mukavuuksia, vaikka sähköistys on lisääntynyt viime vuosina. Vanhojen kesämökkien varustetasoa ja asumisviihtyvyyttä voidaan nostaa yksinkertaisin konstein parantamalla vesihuoltoa.

-Ratkaisevaa on miettiä, kuinka paljon vettä käytetään ja miten jätevesihuolto on tarkoituksenmukaisinta järjestää. Paras keino suunnitelman pohjaksi on mennä K-rautaan ja kartoittaa siellä veden käyttötarve asiantuntijan kanssa, opastaa myyntipäällikkö Vesa Saarenheimo Rautakeskosta.

Suunnittelun pohjaksi kannattaa miettiä vastauksia kysymyksiin: Kuinka paljon vettä käytetään, mistä vesi otetaan, halutaanko lämminvesijärjestelmä keittiöön ja pesuhuoneeseen, riittääkö muihin tarpeisiin perinteinen puucee tai kompostikäymälä vai halutaanko kenties vesivessa?

-Perusperiaate on rakentaa toimiva järjestelmä, joka riittää pitkälle tulevaisuuteen, sillä ihmisen ikääntyessä myös käyttötarpeet muuttuvat hyvinkin nopeasti, Saarenheimo sanoo. Usein käytetään myös kaikki konstit, ettei pihapiiriä tarvitsisi myllätä jätevesisäiliöille.

Saarenheimo korostaa, että suunnittelu on syytä teettää erityisesti vesihuoltotekniikkaan ja haja-asutuksen erityisolosuhteisiin perehtyneellä ammattilaisella. Hän tuntee parhaiten myös lomaasuntojen tarpeet. Kunnan ympäristöviranomainen on yleensä se henkilö, joka osaa parhaiten neuvoa. Määräysten tulkinnoissa on myös kuntakohtaisia eroja.

-Jos käännyt suoraan maarakennusurakoitsijan puoleen, joka myy jäteveden käsittelyjärjestelmiä, voi lopputuloksena olla liian ”raskas” ja kallis järjestelmä.

Pumppuvesi muuttaa kaiken

Haja-asutusalueiden jätevesiasetus muuttuu 1.1.2014 alkaen. Kesämökeillä ja loma-asunnoissa se ei vaadi muutoksia, jos vesi kannetaan sisään ja ulos ämpäreillä tai muilla astioilla ja pesuvedet imeytetään maahan. Luonnollisesti on pidettävä huolta, etteivät pesuvedet valu suoraan vesistöön.

-Tilanne muuttuu heti, kun kantoveden sijaan käytetään pumppuvettä, olkoonpa se sitten uppopumppu tai pieni painevesilaitos, josta vesi tulee rakennukseen putkea tai letkua pitkin. Tällöin jäteveden käsittely on järjestettävä asetusten mukaisesti.

Yksinkertaisimmillaan riittää imeytysjärjestelmä, joka ohjaa harmaat vedet vettä läpäisevän hiekkatai sorakerroksen läpi maaperään. Järjestelmän voi rakentaa kaivonrenkaasta, tihkuputkista tai käyttää kaupallisia tuotteita, kuten mökkien pesuvesille tarkoitettua tehdasvalmisteista saunakaivoa tai saunapalloa tai erityistä harmaavesisuodatinta.

Nämä kevyet puhdistusjärjestelmät voidaan asentaa itse, ja ne maksavat noin 500-1500 euroa. Kustannuksiin vaikuttaa tarvitaanko maansiirtotöitä vai voiko harmaavesisuodattimen toteuttaa pintaasennuksena.

Pumput ja pienet painevesilaitokset eivät ole kalliita. Automaattisen painevesilaitoksen saa jo alle 250 eurolla. Putket pesuhuoneeseen tai saunaan ja keittiöön voi asentaa itse. Parhaiten työ onnistuu kysymällä neuvoa asiaan vihkiytyneeltä K-rautakauppiaalta.

Yleensä sähköistetyllä mökillä riittää vessaksi erotteleva kuivakäymälä, joka voidaan asentaa sisätiloihin. Toinen suosittu vaihtoehto on tehdä kompostikäymälä, joka sekin voidaan asentaa hyvin tuuletettavaan sisätilaan.

Harmaavesisuodatin on siitä hyvä, että se riittää tavanomaisille pesuja talousjätevesille. Silloin mökillä voi siis käyttää pyykinpesuja tiskikonetta sekä suihkua. Ainoastaan WC-vesiä ei saa laskea suodattimeen vaan ne pitää käsitellä erikseen.

Vesivessa vaatii enemmän

Mikäli mökkiä käytetään ympärivuotisesti ja asumiskuormitus on tavanomaista suurempi, kapasiteetti pitää mitoittaa isomman tuotoksen mukaan ja silloin tarvitaan järeämpää laitosta. Yleensä kynnyskysymys on vesivessa.

Vesivessan myötä mökin jätevesihuolto tulee maksamaan huomattavasti enemmän kuin kevyt järjestelmä. Kustannukset voivat kohota useisiin tuhansiin euroihin, sillä vessatuotoksien puhdistamiseen tarvitaan umpikaivo tai kemiallisbiologinen puhdistusjärjestelmä eli pienpuhdistamo.

-Toki vesivessakin on mahdollista rakentaa kevyen järjestelmän rinnalle, kun WC-vedet johdetaan erilliseen umpisäiliöön, jonka tyhjennysväli jää harmaiden vesien puuttumisen ansiosta harvaksi. Nämä kuitenkin vaativat usein maansiirtoa ja pihapiirin mylläystä. Kallioiselle tai kiviselle tontille säiliöiden upottaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta, Saarenheimo lisää.

Vaihtoehtona on polttava Cinderellasähkövessa. Laitos vaatii toimiakseen vain verkkovirtaa. Vessan tyhjennys on paljon helpompaa kuin kompostikäymälässä, sillä yhden perheen kuukauden tuotos on polttomaljan pohjalle jäävä noin kahvikupillinen täysin hajutonta tuhkaa.

Cinderella maksaa noin 3600 euroa, mutta sen avulla välttyy kalliilta jätevesijärjestelmän rakentamiselta. Sähkövessa ei vaadi viemäröintiä ja se voidaan asentaa sisätiloihin. Käyttö on helppoa ja hajutonta.

Lämmintä vettä

Lämminvesivaraaja voidaan kytkeä kevyeenkin vesijärjestelmään. Esimerkiksi Jäspillä on useita 15-100 litran varaajia. Kaukoran kotimaista valmistetta olevat Jäspivaraajat valmistetaan ruostumattomasta teräksestä, joka kestää hyvin järvivettä.

15-30 litran varaaja riittää hyvin keittiöön tai käsien pesuun, isompi 60-100-litrainen tuottaa riittävästi lämmintä vettä jo suihkuun. Hinnat ovat noin 400 eurosta 650 euroon.

-Laitteistot ovat asennettavissa vaakatai pystyasentoon, joten ne eivät vie paljon tilaa. Vesijohtoasennuksissa on hyvä käyttää LV-alan ammattilaista, kertoo Mikko Hummelin Kaukoralta.

Sähköt kytketään yleensä pistotulpalla, joka on helppo aina irrottaa lähdettäessä mökiltä pois. Saavuttaessa pistotulppa painetaan pistorasiaan ja lämmintä vettä alkaa tulla hyvinkin jo vajaassa tunnissa. Talvisäilytyksen ajaksi säiliö tyhjennetään poistoventtiilistä.

Talousvesi kunnon kaivosta

Talousvedeksi kelpaa yleensä puhdas järvivesi, mutta juomavesi kannattaa ottaa rengaskaivosta tai porakaivosta. Porakaivo on hyvä ja pitkäikäinen, mutta usein rengaskaivoa kalliimpi ratkaisu.

Juomavedestä on aina syytä teettää vesianalyysi. Siinä selvitetään, ettei talousvesi sisällä haitallisia määriä mitään aineita, kuten kalkkia, rautaa tai radonkaasua. Vesianalyysipakkauksia saa K-raudasta. Pakkauksen näytepullon voi toimittaa veloituksetta analysoitavaksi, ja näytteestä annetaan raportti sekä suositus mahdollisesti tarvittavasta suodatinjärjestelmästä.

Takaisin ylös