Piha ja puutarha
Pihan kauniit puurakenteet
K-rauta palvelee myös piharakentajia. Liikkeissä on hyvä valikoima piharakentamiseen sopivaa kestopuuta ja lämpökäsiteltyä puuta. Myös puisia pihalaattoja, köynnöstukia, valmiita aitaelementtejä, sekä vajoja ja pieniä vierasmajoja on saatavissa mallista riippuen joko heti mukaan tai lyhyellä toimitusajalla.
Nikkaroidaan kukkalaatikko
Puiset kukkalaatikot sopivat pihapiiriä kaunistamaan jaluomaanviihtyisyyttä. Kukkalaatikoitavoitehdä useamman ja ripotella pihan eri kulmien kaunistukseksi tai niillä voi rajata erimerkiksi terassin tai oleskelualueen.
Luonnon ystävänä mökilla
Saunan piipusta kohoava savu, terassilla tuoksuva kahvi, laineiden liplatus laituria vasten ja vapaata aikaa kulutettavaksi vaikka ikuisuuksiin.
Ihanalle pihalle
Kesä on kauneimmillaan ja viherpeukalot virkeimmillään. Taimikaupat ovat täynnä toinen toistaan houkuttelevampia kasveja kaikenkokoisiin puutarhoihin parvekkeista alkaen. Kun ostat oikean kasvin oikeaan paikkaan, onnistut varmimmin.
Oikeilla välineillä työ sujuu kuin tanssi
Puutarhanhoito on elämäntapa, joka vaatii väliin myös raakaa työtä. oikeilla välineillä se sujuu miellyttävämmin. Aloittelijan pakkiin riittää perussetti.
Puutarhakoneita valitsemassa
Hankkisinko ajoleikkurin vai pärjäisinkö työnnettävällä? Pitäisikö olla bensiinikäyttöinen ruohoraivuri vai riittäisikö verkkovirralla toimiva trimmeri? minkälainen oksasilppuri selvittää kymmenen omenapuun oksasadon? tuttuja kysymyksiä, joista otimme selvää.
Sataa sataa ropisee
Sulava lumi ja sadepisarat ovat lahja puutarhurille. Ilmainen kasteluvesi kannattaa ottaa talteen.
Kesän parhaat hetket vietetään parvekkella tai terassilla
Lämpöiset päivät ovat vasta edessä päin, mutta haaveilun omasta kesäparatiisista voi jo aloittaa. Uudistetulla parvekkeella tai terassilla on mukava ihastella heräilevää kevättä.
Kalusteet pihalle ja parvekkeelle
Pihakalusteisiin ja suuriin ruukkuihin panostetaan ulkonäöllisesti ja euromääräisesti vuosi vuodelta yhä enemmän. Kauniit ja hyvin hoidetut pihakalusteet ovat ilo silmälle ja ne myös houkuttelevat viettämään aikaa pihalla ja parvekkeella. Kalusteiden pitää olla kestäviä ja helppohoitoisia.
Piha kauniiksi kivipinnoilla
Kivillä viimeistelty pihapiiri on siisti, helppohoitoinen ja aikaa kestävä ratkaisu. Tuotteita on tarjolla useita, betonikivien pariksi voi yhdistää erilaisia luonnonkiviä.
Puhdista oikein ja tarpeenmukaisesti - Jätevesiasiat kuntoon
Viimeistään nyt on aika toimia ja laittaa vapaa-ajan asunnon tai kesämökin jätevesi-asiat asianmukaiseen kuntoon. Toimiva järjestelmä mahdollistaa viihtyisän asumisen sekä nostaa kiinteistön arvoa. Jätevesien tehokas puhdistus hidastaa vesistöjen rehevöitymistä ja pitää pohjavedet puhtaina.
Näin syntyi liiteri ja jätekatos
Pikkuhiljaa alkoi ärsyttää autokatoksen vallanneet takkapuut ja etupihalla ensimmäiseksi tervehtivä jäteastia. Tuli aika rakentaa polttopuille liiteri ja jäteastialle katos. Näin sen tein.
Kesä saapuu parvekkeelle ja patiolle
Heidi Hankaa suunnitteli ihanan sisustuksen parvekkeelle ja omakotitalon terassille. Heidi on myyntipäällikkö Vantaanportin K-raudasta.
Aina varmat angervot
Pihassamme on ollut monta pistäytyjää, yhden kauden menestyjää. Ne eivät ole kestäneet ailahtelevaa hoitoamme. Sen sijaan angervoista on ollut pelkkää iloa.
Pihakiville hyvä perustus
Kivetty piha on upea katsella ja mukava kävellä. Se on myös kestävä, kunhan perustustyöt on tehty huolellisesti ja oikein.
Pengerrykset elävöittävät pihaa
Pengerryksiä voi rakentaa tasamaallekin. Niillä saa jäsenneltyä pihan osia. Pengertämällä voi muodostaa myös erilaisia istustusaltaita. Korkeuseroja yhdistetään viehättävillä portailla.
Terassilautaa kierrättäen
UPM ProFi -puumuovikomposiitti on ekologisesti innovatiivinen materiaali.
Entä jos...?
Kompostointi on hyvä asia. Entä jos siihen innostettaisiin kepin sijasta porkkanalla?
Taltuta pihan pölyt
Etenkin kesän kuivina jaksoina pihat ja pikkutiet pölisevät ikävästi.Siitä ei tosin tarvitse kärsiä. Pölyn sitomiseen löytyy yksinkertainen konsti. Samaa menetelmää käyttävät myös teiden kunnossapidosta vastaavatammattilaiset.
Helppoa katetta
Kivet luovat vastapainon kasvien elinvoimalle, ja koristekate yhdistää pihan ympäröivään luontoon.
Sähköä suihkulähteelle
"Uusi talomme alkaa olla loppusuoralla. Viimeistelemme vielä yläkerran huoneita ja vapun jälkeen pääsemme vihdoin muuttamaan. Pihasuunnitelman teetimme viime keväänä, ja saman tien sähköurakoitsija asensi maakaapelit pihavaloille ja oleskelupihan pistorasialle. Saammeko tästä pistorasiasta sähköt suihkulähteelle, joka puuttuu pihasuunnitelmastamme? Onko meillä nyt joitain rajoituksia, millaisen suihkulähteen voimme hankkia?" -Veden solinaa korvissa-
Hauskaa pihapuuhaa lasten kanssa
Nuori Suomi ja K-raudat järjestävät kilpailun, jossa ideoidaan pihan liikuntavälineitä. Se voi oma kehitelmä tai Liikettä Kotipihoille -esitteen ohjeiden mukaan tehty. Hauskimmat palkitaan lahjakorteilla. Nyt mielikuvitus lentämään! Ole Hyvä! -lehti teki kokeeksi puujalat naapurin muksuille.
Tee itse pihagrilli
Kaasugrillejä on tarjolla vaikka millä mitalla, silti moni meistä haluaa perinteisen hiiligrillin. Sellaisen mekin pystytimme pihaamme muutamia vuosia sitten. Hyväksi on havaittu, joten suosittelemme!
Herkkuja kesäkeittiöstä – olkaa hyvä!
Grilli löytynee lähes jokaisesta kesäkeittiöstä. Toinen suosikki on muurinpohjapannu. Niillä valmistuvat vaivatta monenmoiset herkut pieneen ja myös isoon nälkään.
Laituri kuivalle maalle
Laituri sopii myös kuivalle maalle. Se voi polveilla tontin puita, kiviä ja korkeuseroja kunnioittaen. Puusta rakennetusta laituriterassista saa viihtyisän paikan oleilulle ja lasten leikeille. Sinne voi levittää vaikka patjan auringonottoon.
Istuta ja leikkaa elävä aita oikein
Pensasaitaan sopivia kasvilajeja on useita. Valintaan vaikuttavat monet tekijät, kuten korkeus, suojauskyky, ympärivuotinen vihreys ja leikkaamistarve tai -mahdollisuus. Aidan istuttamiasessa pätevät muutamat yleissäännöt ja kasvikohtaiset vaatimukset.
Upea olopaikka pihalle
Ajatus pihalle pystytettävästä katoksesta virisi talven mittaan. Ensin yritin piirtää sen lennokkaat muodot. En onnistunut, joten päätin rakentaa pienoismallin. Sen jälkeen idea olikin helppo myydä perheen päättäjälle.
Vielä on syksyä jäljellä
Kauniina syyspäivänä on oikea aika oleilla pihalla. Viivähdä vielä kerran kesän parhaissa hetkissä ja muistele istutusten loistoa. Pienen puuhastelun jälkeen voit jäädä odottamaan uuden kevään tuloa hyvillä mielin.
Valoa rosvojen kiusaksi
Tunnistinvalaisin näyttää tavalliselta seinävalaisimelta. Siinä on kuitenkin hyviä lisäominaisuuksia, jotka hankaloittavat hämäräpuuhissa liikkuvan pitkäkyntisen puuhia.




